Ennakkotiedot tulevasta opetuksesta

Seuraavan lukukauden opetusohjelmat julkistetaan tietokannassa sitten, kun yliopisto on vahvistanut oman opetusohjelmansa. Avoimet yliopistot eivät julkista opetustietojaan samanaikaisesti. Tiedot julkaistaan opetustietokannassa keskimäärin 1-3 kuukautta ennen opetuksen alkua.

Opetusohjelmien julkaiseminen ennakkotietona

Opetustietokannassa olevassa opetusohjelmassa voi olla Opintokokonaisuus- tai opintojakso-tekstin jälkeen merkintä Ennakkotieto. Opetusohjelman ennakkotietomerkintä

Opetuksesta voi olla ennakkotietoja julkaistuna jopa vuotta ennen opetuksen alkamista. Ennakkotietona julkaistusta opetusohjelmasta saattaa vielä puuttua osa tiedoista (esimerkiksi maksutieto) tai tietoihin voi tulla merkittäviä muutoksia.

Opetusohjelmassa ilmoitetaan, missä vaiheessa tiedot täydentyvät ja ovat varmistuneita. Esimerkiksi syksyllä alkavasta opetuksesta on tarkennetut tiedot yleensä viimeistään heinäkuun alussa. Myöhemmin tulevat muutokset ilmoitetaan opetusohjelman nimen alla olevassa HUOM!-kentässä.

Ennakkotiedot tarkennetulla haulla

Ennakkotietoja tulevasta opetuksesta voi hakea tarkennetun haun avulla. Hakulomakkeessa valitaan ajankohta - lukukausi, jonka opetuksesta halutaan tietoja etukäteen - sekä rajaus Haetaan vain ennakkotietona julkaistu opetus. Hakua kannattaa tarkentaa valitsemalla myös koulutusala, oppiaine, yliopisto ja/tai paikkakunta.

Ennakkotietojen haku tarkennetulla haulla