Opintokokonaisuus: Peruttu! Kokonaisuus päivitetty: 16.4.2013 11:06


Tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuus, monimuoto-opinnot (25 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta   Syksy 2012 - Kevät 2013
Paikkakunta   Vaasa

Opintojen kuvaus

Tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuus pyrkii luomaan yleiskuvan tulevaisuudentutkimuksen perusteista: periaatteet, menetelmät ja soveltaminen erilaisissa yhteyksissä. Tulevaisuusajattelu, skenaariot, Delfoi, visionäärinen johtaminen, utopiat ja dystopiat, mallinnus, yhteiskunnallinen ennakointi jne. ovat esimerkkejä aiheista, joita opinnoissa käsitellään.

Tavoitteena on, että opintokokonaisuuden suorittaneella opiskelijalla on käsitys tulevaisuuden tutkimuksen tieteellisestä traditiosta sekä perustiedot tulevaisuusajattelusta ja tieteenalan keskeisistä käsitteistä ja menetelmistä. Opiskelija pystyy hahmottamaan metodologisten valintojen merkityksen tutkimuksessa, eli jäsentämään teoreettisten lähestymistapojen, tieteenfilosofisten lähtökohtien ja metodien yhteyksiä, ja pystyy soveltamaan valitsemiaan tulevaisuuden tutkimuksen näkökulmia ja menetelmiä.

KENELLE OPINNOT SOPIVAT

Opinnot kiinnostavat erityisesti jo työelämässä olevia, jotka haluavat kehittää omaa organisaatiotaan, saada uusia ajatuksia oman työn kehittämiseen ja tulevaisuusajatteluun tai vaikka tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan. Opinnot tarjoavat erinomaisen tulevaisuusajattelun tieteellisen perustan myös niille, jotka haluavat täydentää omaa tutkintoaan.

MITEN OPISKELLAAN

Opinnot järjestetään monimuoto-opintoina Turun yliopiston ja paikallisen oppilaitoksen yhteistyönä. Opetuksessa keskeistä on monitieteisyys, tieteiden ja käytännön vuorovaikutus sekä opetuksen monimuotoisuus. Opiskelijana osallistut aktiivisesti opintoryhmä- ja verkkotyöskentelyyn ja verkkovälitteisille luennoille sekä kirjoitat yksilö- ja ryhmätöinä laadittavia harjoitustehtäviä ja esseitä. Opiskeluasi tukee tuutorin ohjaama ryhmätyöskentely paikallisessa oppilaitoksessa. Ryhmä kokoontuu yhden lukuvuoden ajan. Opiskelun tukena on myös verkko-oppimisympäristön (Moodle) opintomateriaali ja keskustelualueet.

Opetus järjestetään tietoverkkojen välityksellä (esim. AC-luennot, Moodle, eDelfoi ja Second Life). Opintosuoritusten arvioinnissa käytetään asteikkoa 1 - 5 tai asteikkoa hyväksytty-hylätty.

OPINTOJEN KESTO

Opinnot alkavat syyskuussa 2012 ja päättyvät keväällä 2013.

LISÄTIETOJA JA OPINTONEUVONTA

Lue lisää oppiaineen esittelysivulta. Lisätietoja ja ohjausta opintojen suunnitteluun antaa suunnittelija Mia Malinen (yhteystiedot alla).

 

Maksu yhteensä   490,00 euroa
Avoimen yliopiston perimä maksu   220,00 euroa
Maksun kuvaus  

Perusopintojen opinto-oikeus on voimassa 1,5 lukuvuoden ajan.

Ilmoittautuminen  

Ilmoittaudu ensin opinnot järjestävään oppilaitokseen (ks. toteuttaja).  Ilmoittautumiset 10.10. mennessä.

Sen jälkeen kun opiskelupaikka on varmistunut, ilmoittaudu mahdollisimman pian Turun yliopiston avoimeen yliopistoon. Ilmoittautuminen on mahdollista 15.8.2012 alkaen. Opintoihin ilmoittaudutaan Avoimen yliopiston NettiOpsu -palvelussa. Opintomaksu laskutetaan opiskelijalta opinnot järjestävän oppilaitoksen välityksellä (lisätietoja saat Vaasan kesäyliopistosta). Opintomaksun maksamisen jälkeen ilmoittautuminen on sitova, eikä sitä voi perua. Tutustu etukäteen ilmoittautumis- ja maksuehtoihin. Ilmoittautumisohjeet ovat Ilmoittaudu opintoihin -sivulla. Lisätietoja saa kurssisihteeriltä.

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto
Wolffintie 35
65200 Vaasa
Puhelin: 044 754 5783
Sähköposti: info@vaasankesayliopisto.fi
WWW: http://www.vaasankesayliopisto.fi
Yhteyshenkilöt  

Suunnittelija Mia Malinen, puh. (02) 333 6038, mia.malinen[at]utu.fi
Kurssisihteeri Mirja Ylikorpi, puh. (02) 333 6453, mirja.ylikorpi[at]utu.fi

Vaasan kesäyliopistossa:  koulutussuunnittelija Ritva Kalliokoski

Puh. 044 754 5782
ritva.kalliokoski (at) vaasankesayliopisto.fi

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Peruttu! Opintojakso päivitetty: 27.6.2012 14:26

Tulevaisuusajattelu ja skenaariot, TUTU1 (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta Syksy 2012
Paikkakunta Vaasa

Opintojen kuvaus

Tavoitteet ja sisältö:

Opintojakson tavoitteena on tarjota perustietoa tulevaisuudentutkimuksen tiedonalasta ja menetelmistä. Opintojaksolla tutustutaan tulevaisuudentutkimuksen keskeisiin käsitteisiin ja tulevaisuusajatteluun. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, joka sisältää lähitapaamisia, etäopiskelua ja verkkotyöskentelyä. 

Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa ja osaa nimetä oppiaineen keskeiset toimijat, eri aikakausien tavat hahmottaa tulevaisuutta, tulevaisuudentutkimuksen keskeiset kansalliset ja kansainväliset yhteisöt ja hyödyntää niiden tuottamaan materiaalia kurssin tulevaisuustyöskentelyssä. Opiskelija ymmärtää tulevaisuustiedon luonteen ja sen miten tulevaisuudesta saadaan tietoa. Opiskelija tunnistaa tulevaisuudentutkimuksessa käytettyjä menetelmiä ja tietää niiden perusperiaatteet ja osaa muodostaa käsityksen tulevaisuudentutkimuksen mahdollisuuksista ja rajoituksista. Harjoitustyön hyväksytysti suoritettuaan opiskelija osaa soveltaa skenaarioajattelua ja tulevaisuustaulukkomenetelmää tulevaisuuden vaihtoehtojen hahmottamiseen ja pystyy arvioimaan kehitystrendejä.

Suoritustapa  

Aktiivinen osallistuminen opintoryhmätyöskentelyyn, verkkotehtävien hyväksytty suorittaminen ja harjoitustyö ryhmissä.

 

Opetuksen aika ja paikka  

tuutorointi (21h) ajalla 20.10.-1.12.2012 seuraavasti:

  • la 20.10. klo 10-13
  • la 27.10. klo 10-13
  • ke 31.10. klo 17-20
  • la 10.11. klo 10-13
  • la 17.11. klo 10-13
  • la 24.11.klo 10-13
  • la 1.12. klo 10-13

sekä verkkoluentoja tuutoroinnissa, harjoitustyöt

Opettaja  

tuutori Saija Alanko

Kirjallisuus  

1. Kamppinen, Matti & Kuusi, Osmo & Söderlund, Sari (toim.) (2003) Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 896. Toinen painos. Helsinki.
2. Kurssin aikana jaettava kirjallinen aineisto

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Peruttu! Opintojakso päivitetty: 27.6.2012 14:27

Tulevaisuudentutkimuksen perusteet, TUTU2 (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta Syksy 2012
Paikkakunta Vaasa

Opintojen kuvaus

Tavoitteet ja sisältö:
Opiskelu on monimuoto-opiskelua, joka sisältää verkkoluentoja, verkkokeskusteluja ja itseopiskelutehtäviä. Pääpaino yksilötehtävissä.Kurssin aikana käydään läpi tulevaisuudentutkimuksen ontologinen (mitä tulevaisuudentutkimus on) ja epistemologinen (miten tulevaisuudesta saadaan tietoa) perusta. Kurssin käytyään opiskelija ymmärtää tulevaisuustiedon ainutlaatuisuuden ja siitä johtuvan filosofisen perustan ja tieteelliset lähtökohdat (mm. systeemiontologia, holistisuus, normatiivisuus ja arvot) sekä tunnistaa oppiaineen historialliset merkkipaalut ja tiedonalan omat menetelmät ja keskeiset teoriat.

Suoritustapa  

Aktiivinen osallistuminen verkkotyöskentelyyn, verkkotehtävien hyväksytty suorittaminen ja essee.

Opetuksen aika ja paikka  

verkkokurssi: luennot ja harjoitustyöt Moodle-oppimisympäristössä.  Tuutorointi ma 29.10. klo 17-20

Kirjallisuus  

1. Kamppinen, Matti & Kuusi, Osmo & Söderlund, Sari (toim.) (2003) Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 896. Toinen painos. Helsinki.
2. Kurssin aikana jaettava kirjallinen aineisto

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Peruttu! Opintojakso päivitetty: 27.6.2012 14:28

Tulevaisuudentutkimuksen menetelmät, TUTU3 (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta Kevät 2013
Paikkakunta Vaasa

Opintojen kuvaus

Tavoitteet ja sisältö:
Tulevaisuudentutkimuksen tieteelliset menetelmät –opintojakson tavoitteena on antaa perusvalmiudet tulevaisuudentutkimuksen tieteellisten menetelmien ymmärtämiseen ja soveltamiseen. Lähtökohtana ovat erilaiset tutkimusongelmat, joissa on käytetty tulevaisuudentutkimuksen tieteellisiä menetelmiä. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, johon sisältyy sekä opintoryhmän kokoontumisia että verkkotehtäviä itsenäisesti ja ryhmätyönä. Opintojakson suoritettuaan opiskelija kykenee arvioimaan monitieteisten tutkimuskysymysten haasteita ja hahmottamaan tulevaisuudentutkimuksen menetelmäkenttää ja menetelmien yhteiskäytön mahdollisuuksia ja haasteita. Menetelmistä harjoitellaan mm. Delfoi, SSM, CLA, osallistavat menetelmät, mallinnus ja luovat menetelmät. Jakson jälkeen opiskelija osaa verrata tulevaisuudentutkimuksen suhdetta muihin tieteisiin ja tiedonaloihin ja osaa käyttää tulevaisuudentutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja ymmärtää tieteenfilosofiset lähtökohdat erilaisten näkökulmien taustalla.

 

Edeltävät opinnot  

Aikaisemmiksi opinnoiksi suositellaan opintojaksoa TUTU2. Jos opiskelija ei ole suorittanut ko.opintojaksoa, suositellaan etukäteen luettavaksi teos: Kamppinen, Matti & Kuusi, Osmo & Söderlund, Sari (toim.) (2003) Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 896. Toinen painos. Helsinki. sekä erikseen osoitettavat artikkelit.

Suoritustapa  

Aktiivinen osallistuminen opintoryhmätyöskentelyyn, yksilö- ja ryhmätehtävien hyväksytty suorittaminen.

 

Opetuksen aika ja paikka  

tuutorointi ajalla 12.1.-23.2.2013 seuraavasti:

  • 12.1. klo 10-13
  • 19.1. klo 10-13
  • 26.1. klo 10-13
  • 2.2. klo 10-13
  • 9.2. klo 10-13
  • 16.2. klo 10-13
  • 23.2. klo 10-13

sekä verkkoluentoja tuutoroinnissa, harjoitukset

Kirjallisuus  

Kurssin aikana jaettava kirjallinen aineisto.

 

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Peruttu! Opintojakso päivitetty: 27.6.2012 14:28

Tulevaisuudentutkimuksen menetelmien harjoituskurssi, TUTU4 (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta Kevät 2013
Paikkakunta Vaasa

Opintojen kuvaus

Tavoitteet ja sisältö:
Opintojakson tavoitteena on tulevaisuusajattelun syventäminen ja tulevaisuusnäkökulman soveltaminen tutkimuskohteeseen Aiempien kurssien (tieteenfilosofinen teoria, ontologia, epistemologia ja metodologia) syventäminen, tieteellinen kirjoittaminen, argumentointi, tutkijan ammatti professiona. Opintojaksolla perehdytään tieteellisen tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin ja työskentelytapoihin sekä tieteelliseen argumentaatioon ja tutkimuksenteon perusteisiin. Opiskelu on monimuoto-opiskelua. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa soveltaa valitsemaansa tulevaisuudentutkimuksen tutkimusmenetelmää omassa tutkimuksessaan.

Edeltävät opinnot  

Aiemmiksi opinnoiksi vaaditaan opintojakson ’Tulevaisuudentutkimuksen tieteelliset menetelmät, TUTU3’ hyväksytty suorittaminen. TUTU4-opintojaksolla tehtävä harjoitustyö perustuu TUTU3:lla käsiteltyjen menetelmien soveltamiseen.

Suoritustapa  

Aktiivinen osallistuminen opintoryhmätyöskentelyyn ja työskentelyyn Second Life- virtuaaliympäristössä, harjoitukset ja harjoitustyö.

 

Opetuksen aika ja paikka  

Second Life –virtuaaliympäristössä. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Tuutorointia mahdollisesti myöhemmin sovittavana aikana n.3h tarpeen mukaan.

Kirjallisuus  

Kurssin aikana jaettava kirjallinen aineisto.


 

 

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Peruttu! Opintojakso päivitetty: 27.6.2012 14:29

Vaihtuvateemainen tulevaisuudentutkimuksen kurssi, TUTU5 (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kauppatieteellinen
Oppiaine   Tulevaisuudentutkimus
Vastaava yliopisto   Turun yliopisto – Turun kauppakorkeakoulu
Ajankohta Kevät 2013
Paikkakunta Vaasa

Opintojen kuvaus

Tavoitteet ja sisältö:
Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat tulevaisuudentutkimuksen kansainvälisen tiedeyhteisön tutkimustulosten kautta ajankohtaisiin tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin ja työkaluihin. Opintojakson teema vaihtuu vuosittain ja se toteutetaan intensiivijaksona, erikoiskurssina tai kesäkoulun (tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin). Opiskelu on monimuoto‑opiskelua.

Suoritustapa  

Perehtyminen etukäteismateriaaliin sekä aktiivinen osallistumista kurssin teemaan liittyvään opetukseen ja oppimispäiväkirja seminaarista. Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti englannin kielellä.

Kirjallisuus  

Kurssin aikana jaettava kirjallinen aineisto.

 

Toteuttaja   Vaasan kesäyliopisto