Opintokokonaisuus:
NYT!
Kokonaisuus päivitetty: 18.8.2010 15:39
Erityispedagogiikan perusopinnot lv. 2010-2011 (25 op / 15 ov)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Kokonaisuus on ajankohdasta riippumaton |
| Opiskelutapa |
pienryhmäopetusta, itsenäistä työskentelyä, luento-opetusta, verkkotyöskentelyä |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opinnot sopivat mm. lisä- ja täydennyskoulutukseksi kasvatus- ja opetustyössä toimiville sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, jotka kohtaavat työssään erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä. Opinnot eivät edellytä aikaisempia opintoja ja sopivat siten kaikille, joilla on kiinnostusta oppia perustietoja erityispedagogiikasta.
Opintojen tavoitteena on tarjota valmiuksia erilaisuuden ymmärtämiseen sekä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kohtaamiseen, varhaiskasvatuksesta aikuisuuteen saakka. Kyseessä on monitieteinen ja soveltava tieteenala, jonka teoreettinen perusta löytyy kasvatus- ja yhteiskuntatieteistä, psykologiasta sekä lääketieteen eräistä osa-alueista. Erityispedagogiikka etsii pedagogisia ratkaisuja kaikkien ihmisten oppimisen ja osallistumisen mahdollistamiseksi kehittämällä erilaisia teoreettisia lähestymistapoja, toimintamalleja ja käytänteitä. Keskeisiä lähtökohtia ovat esimerkiksi yksilöllisyys, joustavuus, perhelähtöisyys ja moniammatillisuus.
Opetus järjestetään monimuoto-opetuksena. Opiskelu on pääosin etäopiskelua. Lähiopetuksena toteutetaan erityispedagogiikan peruskurssin luento-osuus, joka järjestetään Kokkolan yliopistokeskuksessa syyslukukaudella 2010. Muut opintojaksot suoritetaan oppimistehtävinä itsenäisesti opiskellen. Muita oppimistapoja ovat esim. verkkokurssit, kirjatentit ja ryhmätyöskentely tuutoriryhmässä.
Opiskelija voi halutessaan suorittaa myös yksittäisiä jaksoja mielenkiintonsa mukaan ja mahdollisesti täydentää myöhemmin suorituksensa perusopintokokonaisuudeksi. Esimerkiksi erityispedagogiikan peruskurssi (5 op) voi olla tällainen jakso, jossa opiskelija tutustuu erityispedagogiikan sisältöihin ja kohderyhmiin sekä saa kokonaiskuvan perusopinnoista.
| Maksu yhteensä |
250,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Opintomaksu laskutetaan kahdessa erässä lukuvuoden aikana. Jatkavaksi opiskelijaksi voit ilmoittautua opinto-oikeuden päätyttyä. Erilliskurssina suoritettavan 5 op laajuisen jakson (esim. erityispedagogiikan peruskurssi) opintomaksu on 50 euroa.
Tutustu ilmoittautumisen yhteydessä myös avoimen yliopiston maksu- ja perumisehtoihin. Maksettuja maksuja ei palauteta Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme. |
Tietoa avoimen yliopisto-opetuksen maksuperusteista »
|
| Ilmoittautuminen |
Opintoihin ilmoittaudutaan verkkolomakkeella.
Opintoihin voi ilmoittautua myös myöhemmin lukuvuoden aikana, jolloin opintoihin perehtyminen tapahtuu pääasiassa itsenäisesti sähköisen opiskeluoppaan, Kompassi-verkkoympäristön sekä sähköpostitse lähetettävien opintokirjeiden pohjalta. |
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Opintojen alussa pidetään to 9.9. klo 18 Kokkolan yliopistokeskuksella perehdytystilaisuus, jossa kerrotaan opintojen sisöllöistä ja toteutuksesta.
Opintoihin ilmoittautunut opiskelija saa verkossa olevan, sähköisen opiskeluoppaan, joka tukee opintoja ja sisältää myös kirjallisten yksilövastausten tehtävänannot. Opintojen alussa ja aikana opiskelija saa opintokirjeitä, jotka lähetään sähköpostitse. Opintoja tukee myös verkkoympäristö Kompassi, jossa on tietoa opintojen toteutuksesta ja aikatauluista. Kompassi toimii Optima-ympäristössä ja opiskelija saa opintojen alussa omat tunnukset verkkoympäristöön.
Opiskeluun saa tukea myös tuutoriryhmän toiminnasta, jonka ideana on hyödyntää ryhmässä oppimisen edut - tuutoritoimintaan osallistuminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.
Kaikissa opintoja koskevissa kysymyksissä voi ottaa yhteyttä yliopistonopettaja Pekka Matilaiseen. |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
PL 567 (Talonpojankatu 2 B) 67701 Kokkola
|
| Yhteyshenkilöt |
yliopistonopettaja Pekka Matilainen, p. 06-8294 246; kurssisihteeri Ann-Christin Kurtén, p. 06-8294 225
- sähköpostit: etunimi.sukunimi@chydenius.fi |
ERIP010 Erityispedagogiikan peruskurssi (5 op / 3 ov)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Syksy 2010 - Syksy 2010 |
| Opiskelutapa |
itsenäistä työskentelyä, luento-opetusta |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- tuntee erityispedagogiikka -tieteenalan keskeiset käsitteet ja teoriat
- tuntee erityispedagogiikan ja erityisopetuksen historian
- tuntee erityiskasvatuksen keskeiset käytännöt
- kykenee arvioimaan erilaisuuteen ja vammaisuuteen liittyviä arvokysymyksiä.
| Maksu yhteensä |
50,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 5 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Suoritustapa |
Peruskurssiin sisältyy luennon ennakkotehtävä (erillisen tehtävänannon saa kurssisihteeriltä), 20 tuntia vuorovaikutteisia luentoja sekä tutustumista erityispedagogiikan kenttään. Luentojen suoritustapa ohjeistetaan tarkemmin luentosarjan alussa.
Kentänkartoitus (4 tutustumiskohdetta) raportoidaan. |
| Opetuksen aika ja paikka |
Luentojen alustava aikataulu:
Kahtena viikonloppuna (pe ilta klo 17-21 + la päivä klo 9-15):
1.-2.10.
29.-30.10
Paikka:
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
| Kirjallisuus |
1) VEHMAS, S. 2005. Vammaisuus: Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Helsinki: Gaudeamus. (250 s.)
2) MOBERG, S., HAUTAMÄKI, J., KIVIRAUMA, J., LAHTINEN, U., SAVOLAINEN, H. & VEHMAS, S . 2009. Erityispedagogiikan perusteet. Helsinki: WSOY. |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Tuutoriryhmä kokoontuu Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksella. Alustava aikataulu:
- aloitus syyskuussa 2010
Vierailukäynnit:
- n. 2-3 vierailua syyslukukauden aikana, tarkempi aikataulu myöhemmin |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
ERIP020 Kommunikaation haasteet (5 op / 3 ov)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Opintojakso on ajankohdasta riippumaton |
| Opiskelutapa |
pienryhmäopetusta, itsenäistä työskentelyä, verkkotyöskentelyä |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- tunnistaa puheen, kielen ja kuulon vaikeuksia ja niiden ilmenemismuotoja sekä taustatekijöitä yksilön eri elämänvaiheissa
- osaa nimetä alan keskeisimpiä käsitteitä ja logopedian terminologiaa
- osaa selittää, miten kommunikointia voidaan tukea eri ympäristöissä.
| Maksu yhteensä |
50,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 5 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Suoritustapa |
Tarkemmat suoritusohjeet sähköisessä opiskeluoppaassa. |
| Opettaja |
Avoimen yliopiston erityispedagogiikan opettajat |
| Kirjallisuus |
1) LAUNONEN, K. & KORPIJAAKKO-HUUHKA, A-M. (toim.) 2002 (tai uudempi). Kommunikoinnin häiriöt: syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita. Helsinki: Palmenia. (277 s.)
TAI LAUNONEN, K. 2007. Vuorovaikutus: kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto. (176 s.)
2) MÄÄTTÄ, P., LEHTO, E., HASAN, M. & PARKAS, R. (toim.) 2005. Lapsi kuulolla. Opas kuulovammaisen lapsen opettajille ja kasvattajille. Jyväskylä: PS-kustannus. (150 s.)
SEKÄ SEURAAVISTA VALITAAN KAKSI TEOSTA
3) ja 4) SIISKONEN, T., ARO, T., AHONEN, T. & KETONEN, R. (toim.) 2003. Joko se puhuu? Kielen kehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Jyväskylä: PS-kustannus. (393 s.)
TAI AHONEN, T., SIISKONEN, T. & ARO, T. (toim.) 2004. Sanat sekaisin? Kielelliset oppimisvaikeudet ja opetus kouluiässä. Jyväskylä: PS-kustannus. (264 s.)
TAI ARO, T., SIISKONEN T. & AHONEN, T. (toim.) 2007. Ymmärsinkö oikein? Kielelliset vaikeudet nuoruusiässä. Jyväskylä: PS-kustannus. (400 s.) |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Tuutoriryhmä |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
ERIP030 Käyttäytymisen haasteet (5 op / 3 ov)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Opintojakso on ajankohdasta riippumaton |
| Opiskelutapa |
itsenäistä työskentelyä |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- osaa määritellä keskeiset haastavaan käyttäytymiseen ja syrjäytymisuhkaan liittyvät käsitteet
- osaa selittää miksi ja miten käyttäytymistä diagnosoidaan, arvioidaan ja tulkitaan
- hahmottaa kehityksellisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden yhteyden käyttäytymisen haasteisiin ja syrjäytymisen uhkaan
- ymmärtää ennalta ehkäisyn merkityksen ja mahdollisuudet käyttäytymisen haasteiden ja syrjäytymisen synnyssä.
| Maksu yhteensä |
50,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 5 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Suoritustapa |
Tarkemmat suoritusohjeet sähköisessä opiskeluoppaassa. |
| Opettaja |
Avoimen yliopiston erityispedagogiikan opettajat. |
| Kirjallisuus |
1) BARDY, M. (toim.) 2009. Lastensuojelun ytimissä. Helsinki: Yliopistopaino. (272 s.)
2) HONKATUKIA, P. & KIVIVUORI, J. (toim.) 2006. Nuorisorikollisuus. Määrä, syyt ja kontrolli. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 221. http://www.optula.om.fi/37148.htm
TAI LAINE, M. 2007. Kriminologia ja rankaisun sosiologia. Helsinki: Tietosanoma. (416 s.)
3) SALMIVALLI, C. 2005. Kaverien kanssa: vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys. Jyväskylä: PS-kustannus.(240 s.)
4) MOILANEN, I., RÄSÄNEN, E., TAMMINEN, T. ALMQVIST, F., KUMPULAINEN, K. & PIHA, J. (toim.) 2004. Lasten- ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Duodecim. (477 s.) TAI LÖNNQVIST, J., HEIKKINEN, M., HENRIKSSON, M., MARTTUNEN, M. & PARTONEN, T. 2001. Psykiatria. Helsinki: Duodecim. (Luvut 1-25 lukuun ottamatta lukuja 10, 14. 17, 18, 21, 22 ja 24) (546 s.) |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Tuutoriryhmä |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
ERIP040 Oppimisen haasteet (5 op)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Opintojakso on ajankohdasta riippumaton |
| Opiskelutapa |
itsenäistä työskentelyä |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- osaa määritellä erityiset oppimisvaikeudet, kehitysvammaisuuden ja lahjakkuuden sekä tunnistaa näiden taustalla olevia syitä ja teoreettisia malleja
- osaa selittää, kuinka maahanmuuttajatausta, erityiset oppimisvaikeudet, kehitysvammaisuus ja lahjakkuus vaikuttavat oppimiseen
- ymmärtää, millaisia kuntoutuksellisia ja pedagogisia keinoja voidaan käyttää erilaisista lähtökohdista olevien oppijoiden tukemiseksi.
| Maksu yhteensä |
50,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 5 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Suoritustapa |
Tarkemmat suoritusohjeet sähköisessä opiskeluoppaassa. |
| Opettaja |
Avoimen yliopiston erityispedagogiikan yliopistonopettajat. |
| Kirjallisuus |
1) NISSILÄ, L. & SARLIN, H.-M. 2009. Maahanmuuttajien oppimisvaikeudet. Helsinki: Opetushallitus. (184 s.)
2) LYYTINEN, H., AHONEN, T., KORHONEN, T., KORKMAN, M. & RIITA, T. (toim.) 2002. Oppimisvaikeudet. Neuropsykologinen näkökulma. Helsinki: WSOY. (340 s.)
3) KASKI, M., MANNINEN, A. & PIHKO, H. 2009. Kehitysvammaisuus. Helsinki: WSOY. (378 s.)
4) UUSIKYLÄ, K. 1994. Lahjakkaiden kasvatus. Helsinki: WSOY. (218 s.) |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Tuutoriryhmä |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
ERIP051 Erilaisen oppijan haasteet kouluyhteisölle (2 op)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Opintojakso on ajankohdasta riippumaton |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- tunnistaa, millainen on kaikille yhteinen ja monikulttuurinen koulu
- osaa selittää, millä tavoin koulussa voidaan ottaa huomioon oppilaiden moninaisuus
- osaa selittää, kuinka koulua voidaan kehittää kaikille yhteiseksi ja monikulttuuriseksi
- osaa arvioida nivelvaiheiden, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden merkitystä kasvatuksen ja opetuksen järjestämisessä.
| Maksu yhteensä |
20,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 2 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Edeltävät opinnot |
Ei edeltäviä opintoja. |
| Suoritustapa |
Tarkemmat suoritusohjeet sähköisessä opiskeluoppaassa. |
| Opettaja |
Avoimen yliopiston erityispedagogiikan yliopistonopettajat |
| Kirjallisuus |
1) IKONEN, O. & VIRTANEN, P. (toim.) 2007. Erilainen oppija – yhteiseen kouluun. Kokemuksia yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-kustannus. (350 s.)
2) TALIB, M-T. 2002. Monikulttuurinen koulu: haaste ja mahdollisuus (149 s.) |
| Opiskelua tukeva toiminta |
Tuutoriryhmä |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
ERIP052 Elämänkulku erityiskasvatuksessa (3 op)
| Opintotyyppi |
perusopintoja |
| Koulutusala |
Kasvatustieteellinen |
| Oppiaine |
Erityispedagogiikka |
| Vastaava yliopisto |
Jyväskylän yliopisto – Jyväskylän yliopisto |
| Ajankohta |
Opintojakso on ajankohdasta riippumaton |
| Paikkakunta |
Kokkola |
Opintojen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
- osaa selittää, millä tavoin yksilön kasvua, kehitystä, oppimista ja osallisuutta voidaan tukea varhaislapsuudessa ja aikuisuudessa
- osaa arvioida perheen roolia erityiskasvatuksen moniammatillisissa toimintaympäristöissä.
| Maksu yhteensä |
30,00 euroa |
| Maksun kuvaus |
Yksittäisen 3 op erilliskurssin suorittamisesta laskutetaan 10e/opintopiste. Mikäli olet ilmoittautunut suorittamaan koko erityispedagogiikan perusopintojen kokonaisuutta, ei tästä opintojaksosta laskuteta erikseen vaan kurssi sisältyy perusopintojen kokonaismaksuun. Lisätietoja opintomaksuista ja maksuehdoista löydät verkkosivultamme.
|
Katso lisätietoa maksuista »
|
| Suoritustapa |
Tarkemmat suoritusohjeet sähköisessä opiskeluoppaassa. |
| Kirjallisuus |
1) PIHLAJA, P. & VIITALA, R. (toim.) 2004. Erityiskasvatus varhaislapsuudessa. Helsinki: WSOY. (373 s.)
2) LADONLAHTI, T. & PIRTTIMAA, R. 2000. Erityispedagogiikka ja aikuisuus. Helsinki: Palmenia-kustannus. (221 s.)
3) MÄÄTTÄ, P. 1999. Perhe asiantuntijana. Erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt. Jyväskylä: Atena. (155 s.) |
| Toteuttaja |
Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
|