Opintokokonaisuus: NYT! Kokonaisuus päivitetty: 26.8.2010 9:11

Kasvatustieteiden perusop., monimuoto-opinnot (25 op)

Huom!

Muutokset mahdollisia!

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta   Syksy 2010 - Syksy 2011
Paikkakunta   Hämeenlinna

Opintojen kuvaus

Kasvatustieteiden perusopinnot antavat yleiskuvan kasvatustieteen kentästä.

Opinnot sopivat kasvatustieteestä yleisesti tai ammatillisesti kiinnostuneille sekä esimerkiksi kasvatustieteellisiin opintoihin pyrkimistä suunnitteleville.

Kasvatustieteiden (aikuiskasvatus ja kasvatustiede) perusopinnot luovat tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuvaa kuvaa kasvatuksesta, oppimisesta ja koulutuksesta eri aikoina ja elämänkaaren eri vaiheissa, antavat valmiuksia pohtia kriittisesti näihin liittyviä kokemuksia sekä orientoivat kasvatusta koskevan uuden tiedon hankintaan.

Perusopintojen opinto-oikeus on voimassa 31.12.2011 saakka.

Perusopintojen alkuinfo ja aloitusseminaari la 25.9.2010 klo 10.

Maksu yhteensä   250,00 euroa
Maksun kuvaus   Opintomaksu laskutetaan kahdessa erässä: 150 euroa syyslukukaudella 2010 ja 100 euroa kevätlukukaudella 2011.

Ilmoittautuminen opintoihin on sitova. Jos et voi aloittaa opintoja, ilmoittautuminen pitää perua viimeistään kaksi viikkoa ennen opintojen alkua. Mikäli opinto-oikeus perutaan tämän jälkeen, mutta kuitenkin ennen opetuksen alkamista, peritään opintomaksusta käsittelykuluina 40 euroa. Jos opinnot perutaan opintojen alkaminen jälkeen, tai mikäli perumista ei tehdä lainkaan, peritään koko opintomaksu.

Lasku opintomaksun ensimmäisestä erästä lähetetään opintojen alettua.

Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.

Opinnot voi perua maksutta viimeistään 10.9.2010.

Ilmoittautuminen  

Haku opintoihin alkaa ti 17.8.2010 klo 17.00. Hakea voi pelkästään verkossa olevalla hakulomakkeella.
Katso hakuohjeet ja -lomake

Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa. 

Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Opintoihin voi hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen niiden alkamista, mikäli ryhmässä on tilaa.

Jos opinnot toteutetaan verkko-opintoina, opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.


Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö
PL 513 (Seminaarinkatu 2)
13111 Hämeenlinna
Puhelin: 040-190 4300
Sähköposti: avoinhml@uta.fi
WWW: http://www.uta.fi/avoinyliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Opintojakso päivitetty: 29.4.2010 19:11

Kehitys, kasvatus ja elämänkulku (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta Syksy 2010
Paikkakunta Hämeenlinna

Opintojen kuvaus

Tavoite: Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija perehtyy kasvatuspsykologian ja -sosiologian peruskysymyksiin ihmisen kasvun, identiteetin kehittymisen ja elämänkulun näkökulmista.

Sisältö: Opintojaksolla tarkastellaan elämänkulun, oppimiskokemusten sekä identiteetin rakentumisen yhteyksiä kasvatuspsykologisten ja –sosiologisten teoriasuuntausten näkökulmista.

Suoritustapa  

Tutorryhmätyöskentelyä 9 t, verkkovideoluentoja, itseopiskelua, esseetehtäviä.
Arviointi hyväksytty/hylätty.

Opetuksen aika ja paikka  

Aloitusseminaari:
lauantai 25.9.2010
klo 10-10.30 alkuinfo
klo 10.30-12.45 seminaari
Tutortyöskentely:
la 9.10. klo 10-12.15
la 30.10. klo 10-12.15
Paikka: Avoimen yliopiston opetustilat ja opiskelijapalvelu Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitoksen (HOKL) tiloissa, käyntiosoite Seminaarinkatu 2 (pihan puoli).

Opettaja  

KM Päivi Mäkinen
tutor: KM Teresa Koskelo

Kirjallisuus  

Antikainen, A., Rinne, R. & Koski, L., Kasvatussosiologia. WSOY. 2006.
Antikainen, A. & Huotelin, H. (toim.) Oppiminen ja elämänhistoria. Helsinki: Kansanvalistuseura, 1996.
Lehtinen, E., Kuusinen, J. & Vauras, M., Kasvatuspsykologia. WSOY. 2006.
Nurmi, J-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. (toim.), Ihmisen psykologinen kehitys. WSOY. 2006. (sovittavin osin)
Sankari, A. & Jyrkämä, J. (toim.), Lapsuudesta vanhuuteen: iän sosiologiaa. Vastapaino. 2001.

Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Opintojakso päivitetty: 30.8.2010 14:52

Kasvatus, koulutus ja yhteiskunta (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta Syksy 2010
Paikkakunta Hämeenlinna

Opintojen kuvaus


Tavoite: Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija tuntee kasvatussosiologian peruskäsitteitä, teorioita ja näkökulmia ja kehittää kasvatussosiologista ymmärrystään.

Sisältö:Opintojaksolla tutustutaan kasvatuksen ja koulutuksen sosiologisiin peruskysymyksiin ja -käsitteisiin niiden yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä ja tarkastellaan sitä, mitä yksilön ja yhteiskunnan suhteen muutokset ovat merkinneet kasvatuksen muodoille ja koulutusinstituutiolle.

Suoritustapa  

Tutorryhmätyöskentelyä 9 t, verkkovideoluentoja, itsenäistä opiskelua, luento- ja kirjallisuustentti.
Arviointi hyväksytty/hylätty.

Opetuksen aika ja paikka  

Tutortyöskentely:
la 13.11.2010 klo 10-12.15,
la 27.11.2010 klo 10-12.15,
la 11.12.2010 klo 10-12.15
Paikka:  Avoimen yliopiston opetustilat ja opiskelijapalvelu Hämeenlinnan Opettajankoulutuslaitoksen (HOKL) tiloissa, käyntiosoite Seminaarinkatu 2 (pihan puoli).

Kuulustelut   Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät
Syyslukukaudella 2010: ma 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12. klo 17-21

Yleisiin tentteihin ilmoittaudutaan 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voi Internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen yliopiston palveluyksikköön,  jossa sinulla on opinto-oikeus.

Yleiset tenttipäivät järjestetään Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, Kalevantie 4, luentosali D10a ja D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 102A
Hämeenlinna, Seminaarinkatu 2
Pori, Pohjoisranta 11 A, 3.krs., luokka 3001

Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottamasti ilmoittaa tenttipaikasta myös NettiRekassa/tentttikuoressa.
Opettaja  

KM Rainer Aaltonen
tutor: KM Teresa Koskelo

Kirjallisuus  

Rinne, R. & Salmi, E., Oppimisen uusi järjestys. Vastapaino. 1998.
Sennett, R., Uuden kapitalismin kulttuuri. Vastapaino. 2007.
Silvennoinen, H., Koulutus marginalisaation hallintana. Gaudeamus. 2002.
Suoranta, J. ym., Aikuiskasvatuksen risteysasemalla. 2. korjattu ja uudistettu painos. Joensuun yliopiston
täydennyskoulutuskeskus. 2008.

Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 11.5.2010 22:42

Opetus, ohjaus ja oppiminen (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta Kevät 2011
Paikkakunta Hämeenlinna

Opintojen kuvaus

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- tutustuu opetuksen, ohjauksen ja oppimisen kysymyksiin yhteiskunnalliskulttuurisista ja opetussuunnitelmallisdidaktisista näkökulmista
- pohtii ja selkiyttää omia oppimis- ja opetuskäsityksiään
- kehittää valmiuttaan analysoida ja dokumentoida opetus- ja oppimistapahtumaa ja sen ohjausta
- saa työskentelynsä avulla valmiuksia oman pedagogisen ajattelunsa rakentamiselle, arvioinnille ja kehittämiselle

Sisältö: Opintojaksolla tutustutaan erilaisiin opetus- ja oppimisteoreettisiin suuntauksiin sekä opetuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhteiskunnalliskulttuurisesta ja opetussuunnitelmallisdidaktisista näkökulmista.

Maksu yhteensä   50,00 euroa
Maksun kuvaus  

Opintomaksu laskutetaan yhdessä erässä.
Jos ilmoittaudut koko opintokokonaisuuteen, sinun ei pidä ilmoittautua erikseen tälle opintojaksolle.


Ilmoittautuminen   Haku opintoihin on tammikuussa 2011. Tarkemmat tiedot päivitetään marras-joulukuussa.
Suoritustapa  

Luento-opetus 12 t ja pienryhmäopetus 16 t. Suoritukset: Luento- ja kirjallisuustentti (kaksi teosta) sekä pakollinen pienryhmäopetukseen osallistuminen. Luennot tentitään kirjalisuuden yhteydessä luentotentissä. Oheiskirjallisuus suoritetaan pienryhmäopetuksen yhteydessä.
Arviointi hyväksytty/hylätty.

Opetuksen aika ja paikka  

Luennot ja pienryhmäopetus keväällä 2011

Opettaja  

Luennot: KM Anna-Maija Gustafsson.
Pienryhmäopetus (2 ryhmää): KM Anna-Maija Gustafsson (1 ryhmä), KM Teresa Koskelo (1 ryhmä)

Kirjallisuus  

Ojanen, S., Ohjauksesta oivallukseen. Ohjausteorian käsittelyä. Yliopistopaino. 2006.
Säljö, R., Oppimiskäytännöt: Sosiokulttuurinen näkökulma. WSOY. 2004.
Uusikylä, K. & Atjonen, P., Didaktiikan perusteet. WSOY. 2005.
Vuorikoski, M., Törmä, S. & Viskari, S., Opettajan vaiettu valta. Vastapaino. 2003.

Oheiskirjallisuus:
Kivimäki S., Kinnunen, M. & Löytty O. (toim.), Tilanteen taju. Opettaminen yliopistossa.
Vastapaino. 2006.
Tolonen, T. (toim.), Suomalainen koulu ja kulttuuri. Vastapaino. 1999.

Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Opintojakso päivitetty: 29.4.2010 19:17

Kasvatus tieteellisen tutkimuksen kohteena (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta Kevät 2011
Paikkakunta Hämeenlinna

Opintojen kuvaus

Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- tutustuu kasvatustieteiden tutkimuskohteisiin
- tutustuu kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologisiin lähtökohtiin ja keskeisiin tutkimusmenetelmiin
- hahmottaa tieteellisen tutkimusprosessin vaiheet
- oppii kriittistä asennoitumista tutkimustietoon.

Sisältö:
Opintojaksolla perehdytään kasvatustieteellisen tutkimuksen metodologisiin ja metodisiin lähtökohtiin, kysymyksenasetteluihin sekä tutkimuksen teon vaiheisiin.

Suoritustapa  

Tutorryhmätyöskentelyä 9 t, verkkovideoluentoja, itseopiskelua, oppimistehtävät ja kirjallisuustentti.
Arviointi hyväksytty/hylätty.

Opintojakson vaihtoehtoinen suoritusmuoto
Opiskelijat, jotka ovat jonkin yliopiston vaatimusten mukaan suorittaneet vastaavan tutkimuskurssin jossakin kasvatus- tai yhteiskuntatieteellisessä oppiaineessa vuonna 1995 tai sen jälkeen, voivat suorittaa opintojakson ns. raporttitentillä, jossa perehdytään kasvatustieteelliseen tutkimukseen. Raporttitentissä tentitään kolme tutkimusraporttia. Vaihtoehtoisesta suoritusmuodosta kiinnostuneen opiskelijan tulee tehdä korvaavuushakemus. Korvaavuushakemuksen liitteeksi on liitettävä kopio opintorekisteriotteesta. Jos opinnot on suoritettu muun kuin Tampereen yliopiston tutkintovaatimusten mukaan, anomukseen on liitettävä myös kopiot opintojen sisällöistä/tutkintovaatimuksista (opinto-oppaasta). Korvaavuushakemus postitetaan TaYn avoimeen yliopistoon viimeistään 1.2.2011 mennessä. Jos opinnot oikeuttavat tekemään korvaavan suoritusmuodon, opiskelija saa korvaavuuspäätöksen mukana ohjeita tenttiin valmistautumiseen sekä luettelon tutkimusraporteista, josta tentittävät tutkimukset (3) valitaan. Raporttitentti suoritetaan TaYn avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä opinto-oikeuden voimassaoloaikana, tentaattorina Sirpa Mäkinen.

Opetuksen aika ja paikka  

tutortapaamiset keväällä 2011

Kuulustelut   Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät
Syyslukukaudella 2010: ma 20.9., 18.10., 15.11. ja 13.12. klo 17-21

Yleisiin tentteihin ilmoittaudutaan 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voi Internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen yliopiston palveluyksikköön,  jossa sinulla on opinto-oikeus.

Yleiset tenttipäivät järjestetään Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, Kalevantie 4, luentosali D10a ja D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 102A
Hämeenlinna, Seminaarinkatu 2
Pori, Pohjoisranta 11 A, 3.krs., luokka 3001

Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottamasti ilmoittaa tenttipaikasta myös NettiRekassa/tentttikuoressa.
Opettaja  

KT Sirpa Mäkinen
tutor: KM Teresa Koskelo

Kirjallisuus  

Alkula, P. & Pöntinen, S. & Ylöstalo, P., Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY. 1995 tai uudempi painos. (Luvut 1-3 ja 5)
Eskola, J. & Suoranta, J., Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino. 1998.

Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Opintojakso päivitetty: 30.8.2010 14:53

Kasvatuksen historialliset ja filosofiset lähtökohdat (5 op)

Opintotyyppi   perusopintoja
Koulutusala   Kasvatustieteellinen
Oppiaine   Kasvatustiede
Vastaava yliopisto   Tampereen yliopisto – Kasvatustieteiden tiedekunta
Ajankohta Kevät 2011
Paikkakunta Hämeenlinna

Opintojen kuvaus

Tavoite: Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää kasvatusajattelun ja –käsitysten yhteyden filosofiaan sekä kasvatustoiminnan ja –instituutioiden yhteyden historiaan.

Sisältö: Opintojaksolla perehdytään suomalaisen ja eurooppalaisen kasvatusajattelun valtavirtoihin ja niiden merkitykseen nykyisen kasvatus- ja koulutustoiminnan rakentumiselle. Lisäksi opintojaksolla tutustutaan suomalaisen kasvatuksen institutionalisoitumisen motiiveihin ja seurauksiin.

 

 

Suoritustapa  

Tutorryhmätyöskentelyä 9 t, verkkovideoluentoja, itseopiskelua, esseetehtäviä.
Arviointi hyväksytty/hylätty.

Opetuksen aika ja paikka  

tutortapaamiset keväällä 2011

Opettaja  

FM Rainer Aaltonen
tutor: KM Teresa Koskelo

Kirjallisuus  

Anttila, A.-H. & Suoranta, A. (toim.), Ammattia oppimassa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. 2001.
Siljander, P. Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Gaudeamus. 2003.
Tähtinen & al. (toim.), Kasvatus ja koulutuskysymys Suomessa vuosisatojen saatossa. 2007. Luvut 1, 4, 14, 25 ja 26.

Toteuttaja   TaY/ Avoin yliopisto/ Hämeenlinnan palveluyksikkö