Opintokokonaisuus: Kokonaisuus päivitetty: 12.11.2012 9:43


Ortodoksisen teologian aineopinnot, lv. 2012-2013 (35 op) - AY2432000

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta   Kevät 2013
Opiskelutapa   itsenäistä työskentelyä, verkkotyöskentelyä
Paikkakunta   Kokonaisuus on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Ortodoksinen teologia käsitetään kirkossa uskona jumalalliseen ilmoitukseen ja sen ilmenemisenä uskonmukaisessa elämässä. Teologian tehtävä yliopistollisena tieteenalana on perehdyttää opiskelija ortodoksiseen traditioon eli kirkon ajatteluun ja opetukseen sekä tämän perinnön pohjalta nousevaan myöhempään teologiseen ajatteluun. Ortodoksisessa teologiassa korostuu uskon ja mysteerien yhteisvaikutus, joka avaa näköaloja tutkimukseen.
Ortodoksisen teologian aineopinnot (35 op) tuottavat kelpoisuuden opettaa ortodoksista uskontoa peruskoulun yläasteella ja sivuaineena myös lukiossa, mikäli opiskelijalla on jo ennestään luokanopettajan tai aineenopettajan tutkinto. Opintokokonaisuus voidaan liittää toisessa korkeakoulussa tai tiedekunnassa suoritettavaan aineenopettajan tutkintoon.

Maksu yhteensä   350,00 euroa
Maksun kuvaus  

Tutustu avoimen yliopiston hinnastoon . Avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksut perustuvat valtioneuvoston asetukseen 1082/2009 .

Perus- ja aineopintojen opintomaksun voi maksaa yhdessä tai kahdessa erässä yliopiston määrittelemän aikataulun mukaan. Perusopintojen ensimmäinen erä  on 125,00 e ja toinen erä 125,00 e. Aineopintojen ensimmäinen erä  on 175,00 e ja toinen erä 175,00 e.

OPINTO-OIKEUSAIKA
Perusopinnoissa opinto-oikeus on kolmen (3) lukukauden mittainen, aineopintokokonaisuudessa neljän (4) lukukauden ja syventävissä opinnoissa kuuden (6) lukukauden mittainen. Yksittäisen opintojakson opinto-oikeus on kahden (2) lukukauden mittainen (Avoimen yliopiston hinnasto 1.1.2012 alkaen).

OPINTO-OIKEUDEN PERUMINEN
Ilmoittautuminen on sitova. Opinto-oikeuden voi perua kahden viikon kuluessa ilmoittautumisesta. Peruminen on tehtävä aina kirjallisesti . Opintomaksu ei ole sidoksissa opintosuorituksiin. Perumisoikeusajan jälkeen opiskelijan suorittamia maksuja ei palauteta. Poikkeuksena ovat lääkärintodistuksella todennetut sairastumiset.

Ilmoittautuminen  

Netti-ilmoittautuminen. Non stop aloitus koko lukuvuoden ajan.

Edeltävät opinnot  
Ortodoksisen teologian perusopinnot (25 op) tulee olla suoritettu hyvin tiedoin (3).
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto



Puhelin: 050 467 8460 (Joensuun kampus) ja 040 355 3945 (Kuopion kampus)
Sähköposti: avoinyliopisto@uef.fi
WWW: http://www.uef.fi/avoinyliopisto
Yhteyshenkilöt  
Koulutussihteeri Kati Hietava, kati.hietava@uef.fi puh. 050 467 8801.
Suunnittelija Marjaana Mukkala, marjaana.mukkala@uef.fi puh. 050 363 7505
Lisätiedot  
Yksittäiset opintojaksot 10 euroa / opintopiste.

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 10.5.2012 15:55

Johdatus Vanhan testamentin tutkimukseen (3 op) - AY2411102

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa perehdytään Vanhan testamentin keskeiseen sisältöön, tieteellisen tutkimuksen olennaisimpiin kysymyksiin, syntyhistoriaan, historialliseen ja kirjalliseen maailmaan sekä teologiaan.

Suoritustapa  
Oppimistehtävät tai kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Professori Lauri Thurén
Kirjallisuus  
Laato, Inledning till Gamla Testamentet (330 s.)
Kirjallisuus:
K. Kuula & M. Nissinen & V. Riekkinen, Johdatus Raamattuun, s. 1–142. (Vanhaa testamenttia käsittelevät luvut, myös apokryfikirjat)
A.Voitila, Johdanto Raamatun ajan historiaan (Moodle)sekä Avoimen yliopiston mahdollinen lisämateriaali Moodlessa
Oppimistehtävien tehtäväksiannossa mainittu lisäaineisto
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto
Lisätiedot  
Vähintään yksi eksegetiikan peruskurssin opintojaksoista tulee suorittaa kirjatenttinä. Mikäli suoritat enemmän kuin yhden opintojakson kirjatenttinä, suorita ne samana tenttipäivänä.

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 10.5.2012 15:54

Raamattu, ihminen ja yhteiskunta (2 op) - AY2411103

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opiskelija perehtyy Raamatun teologian ja sosiaalihistorian tieteellisen tutkimuksen perusteisiin tutustumalla kymmenen käskyn uskonnonhistorialliseen tutkimukseen sekä Raamatun ihmisen arjen tutkimukseen kirjallisuuden avulla.

Edeltävät opinnot  
Edeltävinä opintoina vaaditaan hyväksytysti suoritetut opintojaksot Johdatus Uuden testamentin tutkimukseen 5 op ja Johdatus Vanhan testamentin tutkimukseen 3 op.
Suoritustapa  
Oppimistehtävät tai kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Professori Lauri Thurén
Kirjallisuus  
T. Veijola, Dekalogi (253 s.)
A. Pesonen & K. Valkama, Arkielämä Raamatun aikaan. Juudan kylistä roomalaisiin kaupunkeihin (285 s.)
Raamattu
Avoimen yliopiston mahdollinen lisämateriaali Moodlessa
Oppimistehtävien tehtäväksiannossa mainittu lisäaineisto
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto
Lisätiedot  
Raamatun tuntemustentti on lähtötasotesti, joka suoritetaan aina kirjatenttinä.

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 14.5.2012 13:10

Raamatun tutkimuksen metodit ja tekstianalyysi (2 op) - AY2411104

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa perehdytään Raamatun tieteellisen tutkimuksen keskeisiin metodeihin sekä tieteellisen kirjoittamisen perusteisiin. Opiskelija tekee itsenäisesti yksin tai ryhmässä annetusta alkukielisestä Raamatun tekstistä tieteellisen analyysin, jossa hän soveltaen metodeja kääntää ja tulkitsee tekstijakson.

Maksu yhteensä   20,00 euroa
Edeltävät opinnot  
Edeltävinä opintoina vaaditaan opintojakson Raamattu, ihminen ja yhteiskunta hyväksytty suorittaminen.
Suoritustapa  
Oppimistehtävät
Opettaja  
Professori Lauri Thurén
Kirjallisuus  
Jesus och de första kristna - Inledning till Nya Testamentet, Dieter Mitternacht ja Anders Runesson (toim.), s. 387–481 (94 s.)
T. Holmen & P. Merenlahti (toim.), Jeesus ja temppeli (Mark. 11:15–17). Viisi näkökulmaa Raamatun tekstiin (151 s.).
Oppimistehtävän tehtäväksiannossa mainittu lisämateriaali
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 10.5.2012 15:57

Ortodoksisuus Karjalassa ja Suomessa (3 op) - AY2431202

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa tarkastellaan ortodoksisuuden leviämistä Karjalaan ja sen yhteyksiä esikristilliseen uskontoon ja lännen kristillisyyteen sekä ortodoksisen kirkon syntymistä ja vakiintumista Suomessa

Maksu yhteensä   30,00 euroa
Suoritustapa  
Oppimistehtävä tai kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Lehtori Teuvo Laitila
Kirjallisuus  

H. Koukkunen, Tuiskua ja tyventä s. 9–198 (190 s.)
T. Laitila, Uskon luotsi, s. 21–254 (234 s.)
Isä Ambrosius & M. Haapio (toim.), Ortodoksinen kirkko Suomessa, v. 1979 tai 1982 painos,s. 88–158 (71 s.)
P. Nevalainen & H. Sihvo (toim.), Karjala: historia, kansa, kulttuuri, s. 383–415 (33 s.)

Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 10.5.2012 15:58

Bysantista nyky-Venäjälle (4 op) - AY2431203

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa tarkastellaan ortodoksisen kirkon historiaa Bysantissa ja Venäjällä 900-luvulta eteenpäin.

Maksu yhteensä   40,00 euroa
Suoritustapa  
Oppimistehtävä tai kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Lehtori Teuvo Laitila
Kirjallisuus  
J. M. Hussey, The Orthodox Church in the Byzantine Empire, s. 30–294 (265 s.)
D. Pospielovsky, The Orthodox Church in the History of Russia, s. 15–377 (363 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 11.5.2012 14:38

Ikoniteologia (3 op) - AY2431303

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

• Ikonin eli pyhän kuvan teologiset perusteet
• Kristillisen kuvakäsityksen historia etenkin varhaiskirkossa ja ikonoklasmin (726–843) aikana
• Keskeiset patristiset ikoniteologian lähteet ja myöhemmät ikoniteologian painotukset
• Ortodoksisen kirkkovuoden suurten juhlien ikonit
 

Maksu yhteensä   30,00 euroa
Opetuksen aika ja paikka  
Oppimistehtävä tai oppimateriaalin tenttiminen tai verkkotentti.
Opettaja  
Lehtori Pekka Metso
Kirjallisuus  
G. Bunge, The Rublev Trinity (148 s.) tai
R. Cormack, Icons, s. 1–109
Johannes Damaskolainen, ”Ensimmäinen puhe ikonien syyttäjiä vastaan” — Johannes Damaskolainen, Ikoneista, s. 9–26 (18 s.)
L. Ouspensky, & V. Lossky, The Meaning of Icons (222 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 11.5.2012 14:39

Etiikka ja asketiikka (4 op) - AY2431304

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

• Kristillisen etiikan – erityisesti ortodoksisen etiikan – erityisluonne
• Etiikan ja dogmatiikan yhteys
• Käytännön etiikka ja asketiikka
• Kanonien ja liturgian yhteys etiikkaan

Maksu yhteensä   40,00 euroa
Suoritustapa  
Oppimistehtävä tai oppimateriaalin tenttiminen tai verkkotentti.
Opettaja  
Lehtori Pekka Metso
Kirjallisuus  
J. Breck, The Sacred Gift of Life (288 s.) tai
P. Evdokimov, Ages of Spiritual Life (263 s.) tai
E. Theokritoff, Living In God's Creation. Orthodox Perspectives on Ecology (266 s.)
S. Harakas, Toward Transfigured Life (285 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 11.5.2012 14:44

Johdatus pastoraaliteologiaan (3 op) - AY2431403

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa tutustaan ortodoksisen pastoraalisen palvelutehtävän historiallisiin ja teologisiin perusteisiin.

Maksu yhteensä   30,00 euroa
Suoritustapa  
Kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Lehtori Jarmo Hakkarainen
Kirjallisuus  
C. Cavarnos, The Priest as Spiritual Father (46 s.)
J. Hakkarainen, Haavoitettu parantaja. Pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa (224 s.)
H. Makkonen, Johdanto pastoraaliteologiaan (266 s.)
L. Patsavos, A Noble Task. Entry into Clergy in the First Five Centuries (311 s.)
H. Vlachos (Archim. Hierotheos), The Illness and Cure of the Soul in the Orthodox Tradition (184 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 15.5.2012 10:51

Uskonnonpedagogiikka (2 op) - AY2431404

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa tutustaan ortodoksisen uskontokasvatuksen teologisiin perusteisiin ja muotoihin ja niiden soveltamiseen nyky-yhteiskunnassa.

Suoritustapa  
Kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Lehtori Jarmo Hakkarainen
Kirjallisuus  
J. Boojamra, Foundation for Orthodox Christian Education (182 s.)
J. Hakkarainen, Kirkko elämänmuutoksen yhteisönä (80 s.)
H. Makkonen, Uskonmukainen elämä (297 s.)
A. Vrame, The Educating Icon. Teaching Wisdom and Holiness in the Orthodox Way (216s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 11.5.2012 14:51

Homiletiikka (2 op) - AY2431405

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojaksossa tutustaan ortodoksisen saarnan teologisiin perusteisiin ja muotoihin ja niiden soveltamiseen nykyyhteiskunnassa.

Maksu yhteensä   20,00 euroa
Suoritustapa  
Kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Lehtori Jarmo Hakkarainen
Kirjallisuus  
Coniaris, Preaching the Word of God (137 s.)
Dabovich, Sebastian, Preaching in the Orthodox Church. Lectures and Sermons by a Priest of the Holy Orthodox Church (104 s.)
I. Fundulis, ”Saarna ja saarnaaja” — J. Hakkarainen (toim.), Erga 1996–1997.
Ortodoksisen teologian laitoksen vuosikirja, s. 99–144 (46 s.)
Metropoliitta Tiihon, Hakkarainen Pentti & Piiroinen Erkki, Evankeliumin palveluksessa. Johdatus homilian perusteisiin (124 s.)
Stylianopoulos, Theodore (toim.), God’s Living Word (146 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 14.5.2012 13:37

Alkukristillinen kausi ja Bysantti (3 op) - AY2431701

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Kirkkolaulun kehityksen suuntaviivat alkukristillisellä kaudella.
Bysantti-osuudessa käsitellään kirkkolaulun oleellisia piirteitä: hymnografiaa,musiikkijärjestelmää ja alustavasti neumikirjoitusta.

Suoritustapa  
Oppimistehtävä.
Opettaja  
Petri Nykänen
Kirjallisuus  
H. Seppälä, Johdatus bysanttilaiseen kirkkomusiikkiin I, 2. painos (60 s.)
H. Seppälä, Sanasta säveleen. Ortodoksisen kirkkomusiikin kysymyksiä, s. 9–30, 45–55,61–83,155–168 (70 s.)
H. Seppälä, Bysantin kirkkolaulusta ja sen taitajista, s. 7–54 (48 s.)
H. Seppälä, Sanasta säveleen 2. Ortodoksisen kirkkolaulun kysymyksiä, s. 29–46, 90–112,187–193, 211–249, 257–265 (96 s.)
Nikolaos Nikolaidis, ”Merkkien maailma” — J. Hakkarainen (toim.), Erga 1997–1998.
Ortodoksisen teologian laitoksen vuosikirja, s. 47–56 (10 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 14.5.2012 13:38

Kirkkomusiikki slaavilaisessa perinteessä (2 op) - AY2431702

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Opintojakso hahmottaa yleiskuvan kirkkomusiikin historiasta, laadusta ja kehityksestä Venäjällä.

Maksu yhteensä   20,00 euroa
Suoritustapa  
Kirjallisuuden tenttiminen avoimen yliopiston yleisinä tenttipäivinä.
Opettaja  
Petri Nykänen
Kirjallisuus  
H. Seppälä, Sanasta säveleen. Ortodoksisen kirkkomusiikin kysymyksiä, s. 31–44, 88–96,169–175 (30 s.)
Katharina Sponsel, ”Venäläisortodoksinen kirkkolaulu” — Pyhä Venäjänmaa. 1000 vuotta kristinuskoa Venäjällä, s. 160–167 (8 s.)
J. von Gardner, Luentoja venäläisestä kirkkolaulusta, s. 45–90 (46 s.)
J. von Gardner, ”Moskovan ja Pietarin välinen taistelu kanonisesta laulusta 1800-luvun puolivälissä” — P. Piiroinen (toim.), Erga 1995. Ortodoksisen teologian laitoksen vuosikirja, s. 63–79
(17 s.)
J. von Gardner, Gesang der russisch-orthodoxen Kirche bis zur Mitte des 17. Jahrhunderts, 1–124 (125 s.) tai
J. von Gardner, Russian Church Singing, Vol. 2: History from the Origins to the Mid-Seventeenth Century, s. 249–359 (111 s.) tai
J. von Gardner, Богослужебное пение русской православной церкви. Сущность,систима и история. Томъ I, s. 439–553 (115 s.) tai
V. Morosan, Choral Performance in Pre-Revolutionary Russia, s. 3–126 (124 s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto

Kokonaisuuteen kuuluva opintojakso: Suoritettavissa erikseen: Opintojakso päivitetty: 14.5.2012 13:39

Kirkkomusiikin teologinen perinne (2 op) - AY2431703

Opintotyyppi   aineopintoja
Koulutusala   Teologinen
Oppiaine   Ortodoksinen teologia
Vastaava yliopisto   Itä-Suomen yliopisto – Filosofinen tiedekunta
Ajankohta Opintojakso on ajankohdasta riippumaton
Paikkakunta Opintojakso on paikkakunnasta riippumaton

Opintojen kuvaus

Kirkkomusiikin teologisen merkityksen valaiseminen patrististen tekstien valossa ja musiikkijärjestelmänä.

Suoritustapa  
Oppimistehtävä
Opettaja  
Petri Nykänen
Kirjallisuus  
H. Seppälä, Sanasta säveleen. Ortodoksisen kirkkomusiikin kysymyksiä, s. 109–128 (20 s.)
H. Seppälä, Sanasta säveleen 2. Ortodoksisen kirkkolaulun kysymyksiä, s. 9–28, 47–90, 131–146, 161–166 (86 s.)
H. Seppälä, Johdatus bysanttilaiseen kirkkomusiikkiin I, 2. painos, liitteet (16 s.), jotka opiskellaan kuuntelemalla oheisäänitettä ”Pääsiäisen päätöspalvelus”
Isien kuoro, suom. Johannes Seppälä, s. 19–22, 41–45, 102–104, 112–114, 137–163 (42s.)
Toteuttaja   Itä-Suomen yliopisto Avoin yliopisto