Sanasto

Opetustietokannan käytön helpottamiseksi ja sopivien opintojen löytämiseksi on tähän sanastoon koottu tietokantaan liittyviä käsitteitä.

Ajankohta

Opintokokonaisuuden ja opintojakson kohdalla kerrotaan sen alkamisajankohta lukukauden tarkkuudella. Opintokokonaisuuksien kesto vaihtelee yleensä kahdesta neljään lukukauteen. Joissakin tapauksissa ohjelmassa kerrotaan loppumisajankohta.
Eniten uusia opintoja alkaa syyslukukaudella. Myös kevätlukukaudella avoin yliopisto-opiskelu on vilkasta. Kesäisin vain osa avoimista yliopistoista tarjoaa omaa opetusta. Opetuksen toteuttavat tällöin esimerkiksi kesäyliopistot.

Ennakkotieto

Ennakkotietona julkaistusta opetusohjelmasta saattaa vielä puuttua osa tiedoista tai tietoihin voi tulla merkittäviä muutoksia. Opetusohjelmassa ilmoitetaan, missä vaiheessa tiedot täydentyvät ja ovat varmistuneita.

Hakulistaus

Haun tulokset tulevat näkyviin hakukriteerien mukaisina listauksina, joissa oppiaineet ovat aakkosjärjestyksessä. Kuhunkin oppiaineeseen kuuluvat opetusohjelmat listautuvat oppiaineen nimen alle.

Ilmoittautuminen

Opintoihin ilmoittaudutaan aina siihen avoimeen yliopistoon tai muuhun oppilaitokseen, joka opetuksen järjestää. Ilmoittautuminen syksyllä alkaviin opintoihin käynnistyy yleensä elokuussa, keväällä alkaviin opintoihin marras-joulukuussa ja kesäopintoihin huhti-toukokuussa. Osaan opinnoista on jatkuva ilmoittautuminen. Tarkat tiedot ilmoittautumisesta saa opetusohjelmasta tai opetuksen järjestäjältä.

Koulutusala

Opetustiedot on lajiteltu tietokannassa 20 koulutusalaan. Jaottelu noudattaa valtakunnallista korkeakoulujen koulutusalaluokittelua eikä se vastaa yliopistojen tiedekuntajakoa.

Tiedot koulutusaloittain

Maksut

Avoimen yliopiston opintomaksut perustuvat yliopistolakiin (24.7.2009/558) ja Valtioneuvoston asetukseen yliopistojen toiminnassa perittävistä maksuista (1082/2009).

NYT!-opetus

Opetusohjelmaan liitettävä markkinointitieto; ilmoittautuminen opetukseen on käynnissä. Opetustietokannan selailunäkymissä on oma välilehti NYT!-Opetus. Myös listauksissa on opintojen nimen yhteydessä merkintä NYT! 

Nyt!-opetuksesta on poimintoja etusivulla; uuden listauksen saa esille päivittämällä selainikkunan. Nyt!-opetusta voi hakea myös tarkennetulla haulla.

Oma mappi

Oma mappi –sivulle voi koota selailunäkymistä ja listauksista haluamansa opetusohjelmat.

Opetusmuoto

Avoimet yliopistot jaottelevat usein itse opetusta opetusmuodon mukaan, joten opetusohjelmatiedoissa voi olla seuraavia käsitteitä:

  • Lähiopetus: opiskelija osallistuu yliopiston opettajan pitämille luennoille tai harjoituskurssille tai muuhun ryhmäopetukseen. Lisäksi opintoihin kuuluu itsenäistä perehtymistä oppimateriaaleihin.
  • Monimuoto-opetus: yhdistelmä itseopiskelusta sekä lähi- ja etäopiskelusta.
  • Verkko-opinnot: pääasiassa verkon välityksellä tapahtuvaa opiskelua.
  • Itsenäiset opinnot: opinnot suoritetaan pääosin kirjallisilla tehtävillä.

Opetusohjelma

Opetustietokantaan kootut tiettyä opetusta koskevat tiedot julkaistaan verkkopalvelussa opetusohjelmina. Opetusohjelmat (kurssit) voivat olla eritasoisia opintokokonaisuuksia tai opintojaksoja. Opetusohjelma sisältää tiedot mm. sisällöistä, ilmoittautumisesta ja toteuttajasta.

Opetustietokanta

Avoinyliopisto.fi-palvelun tietokanta, joka sisältää tiedot kaikesta Suomessa järjestettävästä avoimesta yliopisto-opetuksesta. Opetustietokannan opetusohjelmatiedot ovat avointen yliopistojen ja niiden yhteistyöoppilaitosten Meteor-julkaisujärjestelmällä julkaisemia ja ylläpitämiä.

Opintotyyppi

Opintotyypit avoimessa yliopisto-opetuksessa:

  • perusopinnoissa (opintokokonaisuus väh.25 op) perehdytään oppiaineen perusteisiin
  • aineopinnoissa (opintokokonaisuus väh. 35 op) syvennetään perusopintojen antamaa tietoa oppiaineen keskeisistä käsitteistä, teorioista ja tutkimusmenetelmistä
  • syventävissä opinnoissa (opintokokonaisuus väh. 60 op) täydennetään ja syvennetään aikaisempia opintoja
  • kieli- ja viestintäopinnot
  • opiskelua tukevat opinnot
  • muut opinnot.

Opintokokonaisuus
Opintojakso

Avoin yliopisto-opetus jakaantuu opintokokonaisuuksiin ja opintojaksoihin. Opintokokonaisuudet muodostuvat opintojaksoista, joista suurta osaa voi opiskella myös erikseen ilman, että tarvitsee ilmoittautua koko opintokokonaisuuden opiskelijaksi. Lisäksi on olemassa opintokokonaisuuksiin kuulumattomia erillisiä opintojaksoja.

Opintopiste (op)


Opintojen laajuus ilmaistaan opintopisteinä, jotka kuvaavat opintojen vaatimaa työmäärää ja auttavat vertailemaan eri opintojen vaativuutta keskenään. Yksi opintopiste vastaa keskimäärin 27 tunnin työpanosta. Ennen 1.8.2005 työmäärä ilmaistiin opintoviikkoina; yksi opintoviikko vastaa keskimäärin 40 tunnin työpanosta.

Opiskelutapa

Opiskelutapa kuvaa mahdollisimman konkreettisesti, millaista opiskelu kyseisessä opintokokonaisuudessa tai opintojaksossa on . Opiskelu voi tapahtua luennoilla tai pienryhmissä, oppia voi ryhmätyössä tai itsenäisesti omaan tahtiin opiskellen. Verkkotyöskentelyssä hyödynnetään Internetin mahdollisuuksia.

Opintokokonaisuuteen tai opintojaksoon sisältyy yleensä useita opiskelutapoja.

Oppiaine

Avoimissa yliopistoissa voi opiskella yhteensä noin 700 oppiainetta. Erilaisesta nimestään huolimatta monet oppiaineet ovat opiskelijan kannalta käytännössä lähes samoja (esimerkiksi "kirjoittajakoulutus", "kirjallinen viestintä" ja "kirjoitusviestintä"). Sama oppiaine saattaa lisäksi löytyä useasta eri koulutusalasta (esimerkiksi viestintä voi kuulua humanistiseen tai yhteiskuntatieteelliseen koulutusalaan).

Tiedot oppiaineittain

Paikkakunnasta (paikasta) riippumaton opetus

Opetus ei edellytä osallistumista opetukseen jollain tietyllä paikkakunnalla, vaan opinnot voi suorittaa etäopintoina esimerkiksi verkon kautta tai itsenäisenä työskentelynä.

Selailunäkymä

Opetustietokannasta on tehty valmiita selailunäkymiä, joissa tiedot esitetään luokiteltuina. Ne mahdollistavat opetustarjonnan selaamisen kuuden luokittelutekijän mukaan: yliopistoittain, paikkakunnittain, paikkakunnista riippumatta, maakunnittain, oppiaineittain ja koulutusaloittain.

Suoritustapa

Opetustietokannassa olevat opintojen suoritustavat:

  • kirjallinen tentti
  • suullinen tentti
  • essee
  • harjoitustyö(t)
  • tutkielma / opinnäytetyö
  • projekti / käytännön työ
  • työharjoittelu
  • portfolio
  • luento- / oppimispäiväkirja
  • osallistuminen opetukseen
  • seminaari
  • näyttökoe.

Tarkennettu haku

Opetustietokannasta tehtävä oma haku. Hakulomakkeen eri kriteereiden (alkamisajankohta, koulutusala/oppiaine, maakunta/paikkakunta, yliopisto/tiedekunta, opetuskieli ja toteuttaja) avulla pystyy itse etsimään haluamaansa opetusta.

Toteuttaja

Avoimia yliopistoja on 15, ja ne sijaitsevat lukuisine sivutoimipaikkoineen eri puolilla Suomea. Tämän lisäksi avointa yliopisto-opetusta järjestetään yhteensä noin 200 oppilaitoksessa yli 100 paikkakunnalla. Tällöin opetuksen toteuttajana on avoimien yliopistojen yhteistyöoppilaitos, joka on tyypillisesti kansanopisto, kansalaisopisto, työväenopisto, kesäyliopisto tai ammattikorkeakoulu.
Yhteistyöverkosto
Opiskelupaikat

Täsmähaku

Avoimien yliopistojen ja yhteistyöoppilaitosten käytössä oleva hakutapa, jonka avulla saa luotua räätälöityjä listauksia linkitettäväksi omiin verkkosivustoihinsa.

Vastaava yliopisto

Avoimesta yliopisto-opetuksesta vastaava yliopisto.

Vastaavuus

Avoimet yliopisto-opinnot vastaavat sisällöltään ja vaatimuksiltaan kyseisen yliopiston perusopetuksen opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opetusohjelman vastaavuus -tiedoissa on ilmoitettu poikkeukset:

  • opinnot voidaan hyväksyä ainoastaan sivuaineopinnoiksi kyseisessä yliopistossa
  • opinnoille ei ole suoraa vastaavuutta ko. yliopiston perusopetuksessa.