Suomen avoimelle yliopisto-opetukselle on omaleimaista laaja yhteistyö aikuiskoulutusorganisaatioiden kanssa. Laajan opetusverkoston avulla avointa yliopisto-opetusta voidaan tarjota myös yliopistopaikkakuntien ulkopuolella. Toiminnassa pystytään näin edistämään alueellisen tasa-arvon toteutumista.
Vuosittain avointa yliopisto-opetusta järjestää noin sata yhteistyöoppilaitosta.
Avoinyliopisto.fi-palvelun yleisösivuilla on listaus avointa yliopisto-opetusta parhaillaan toteuttavista oppilaitoksista sivulla Opiskelupaikat.
Avointa yliopisto-opetusta järjestettäessä yhteistyöoppilaitosta sitovat samat periaatteet kuin avoimia yliopistojakin. Opetussuunnitelmat ovat aina yliopiston tiedekunnan/laitoksen hyväksymiä.
Eri toimijoiden vastuut ja tehtävät avoimessa yliopisto-opetuksessa
Yliopistot
- vastaavat opetuksen sisällöistä.
- hyväksyvät avoimena yliopisto-opetuksena annettavan opetuksen vastaamaan perustutkinto-opetusta.
- hyväksyvät avoimen yliopisto-opetuksen opettajat.
Avoin yliopisto
- toteuttaa opetusta aikuisopiskelijan lähtökohtien mukaisesti.
- järjestää opetuksen joko itse tai yhteistyössä aikuisoppilaitoksen kanssa.
- huolehtii opintohallintoon liittyvistä tehtävistä, kuten opintosuoritusten rekisteröinnistä.
Yhteistyöoppilaitokset
- tarjoavat avointa yliopisto-opetusta oman alueensa koulutustarpeiden mukaisesti yhteistyössä avointen yliopistojen kanssa.