Tavoite ja yhteistyössä mukanaolevat yliopistot
Atik-projekti on kaikille avointa yliopisto-opetusta tarjoaville yliopistoille tarkoitettu yliopistojen yhteinen projekti. Tavoitteena on
- yhtenäistää avointen yliopistojen opintohallinnon käsitteitä ja prosesseja sekä sähköisiä palveluita
- tehdä tietojärjestelmä opintohallinnon sähköisen asioinnin hoitamiseksi
Samalla rakennetaan yliopistojen välistä yhteistyötä tietojärjestelmien toteuttamiseen ja ylläpitoon.
Opetusministeriö on myöntänyt hankkeelle rahoituksen vuosiksi 2008 ja 2009. Atik-projekti on osa valtakunnallista RAKETTI/Opi -hanketta.
Projektissa on mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto, Vaasan yliopisto, Lapin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Sibelius-Akatemia. Jokaiseen mukana olevaan yliopistoon on nimetty projektivastaava, joka tiedottaa projektin etenemisestä ja vastaa yhteistyöstä oman yliopistonsa osalta.
Projektivastaavat
Lisätietoa hankkeen taustasta eli vaiheista Atik I ja Atik II
Yhteistyön koordinointi
Monen yliopiston yhteishanke tarvitsee toimivat yhteistyön puitteet, organisoitumisen ja rahoituksen jakautumisen mallin. Opetusministeriön rahoituksen myötä hankkeen koordinointi siirtyi vuoden 2008 alussa Helsingin yliopiston avoimelta yliopistolta Oodi-konsortiolle. Oodi-konsortion toiminnan pohjalta suunniteltiin projektin toimintatavat ja sopimuspohjat. Huhtikuussa 2009 projekti siirtyi Helsingin yliopiston tietotekniikkaosaston sovelluspalvelut-yksikön Projektitoimintaryhmään, ja vuoden 2010 alusta Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon.
Organisoinnin uudistamisen yhteydessä perustettiin projektille oma ohjausryhmä eli päätösten tekijä. Käytännön toteutuksen johtamisesta vastaa projektiryhmä, joka kokoontuu 2-3 viikon välein. Projektiryhmän jäsenten johdolla ovat aloittaneet työskentelyn seuraavat työryhmät: muutokset opintohallinnon perusjärjestelmiin (Oodi), käyttöluvat ja käyttäjätunnistus, taloushallinto ja testaus.
Tiedotteet
Projektin tiedote ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa. Tiedote 1/2010 ilmestyi 15.2.2010.
Liity tiedotuslistalle
Yhteystiedot
Projektipäällikkö Anne Aranto
Helsingin yliopisto, Avoin yliopisto
Yhteystiedot:
Aalto-yliopisto
Kauppakorkeakoulu
PL 21210 (Runeberginkatu 14-16)
00076 AALTO
Puh. (09) 4313 8365
GSM 040 353 8127
Faksi (09) 4313 8899
Sivu päivitetty 3.3.2010