Ikäihmisten yliopisto on avoimen yliopisto-opetuksen erityismuoto. Suomenkielistä opetusta järjestää nykyään yhdeksän yliopistoa, joista viisi toimii nimellä Ikääntyvien yliopisto ja neljä nimellä Ikäihmisten yliopisto. Åbo Akademi koordinoi ikääntyvien yliopistotoimintaa ruotsinkielisellä alueella.
Ikääntyvien yliopistotoimintaa järjestetään noin 70 paikkakunnalla eri puolilla Suomea ja maailmaa. Vuosittain ikäihmisten yliopistossa on opiskellut noin 14 000 henkilöä, joista naisia 76,5% (2002-2006).
Ikääntyvien yliopistotoiminnan keskeiset periaatteet
Elinikäinen oppiminen
Ihmisen kyky oppia säilyy koko elämän ajan. Oikeus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen on taattava ihmiselle myös työelämän jälkeen. Opiskelu edistää ikäihmisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Elämän varrella karttuneet tiedot ja taidot avaavat erilaisia näkökulmia opiskeltavaan asiaan. Ikäihmisten yliopisto-opiskelussa elämänkokemus ja tieteellinen tieto ovat vuorovaikutuksessa. Tässä prosessissa opiskelijan on mahdollista syventää omaa elämänkatsomustaan sekä ravistella niitä ennakkoluuloja ja stereotypioita, joita itse kunkin ajatteluun väistämättä sisältyy.
Yliopistollisuus
Ikäihmisten yliopistojen lähtökohtana on korkeakoulutasoinen opiskelu. Suomessa toiminta on myös organisoitu yliopistojen yhteyteen. Avoimen yliopisto-opiskelun periaatteiden mukaisesti opiskelu on avointa kaikille kiinnostuneille iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.
Ikääntyvien yliopistossa ei metsästetä opintopisteitä eikä tavoitteena ole tutkinto, ammattipätevyyden lisääminen tms. hyöty. Tässä mielessä toiminnassa on palattu yliopiston alkuideaan: opiskelu on tärkeää tiedon ja oppimisen itsensä vuoksi. Ikäihmisten yliopistossa opinhaluiset ihmiset kohtaavat toisensa oman ajattelunsa avartamiseksi, persoonallisuutensa kehittämiseksi ja saadakseen työkaluja ympäröivän maailman ymmärtämiseen.
Yhteissuunnittelu
Opiskelijat osallistuvat aktiivisesti ohjelmien ideointiin. Näin ikäihmiset itse voivat vaikuttaa opetuksen toteutukseen ja sisältöön. Yhteissuunnittelu voidaan toteuttaa esim. suunnitteluryhmässä, jossa ovat edustettuina eri opintoryhmät, kirjallisen palautteen perusteella tai kunkin opintoryhmän omana suunnittelukokouksena.
Ikääntyvien yliopistotoimintaan liittyviä raportteja ja selvityksiä sekä yksityiskohtaisempia tietoja ikääntyvien yliopistojen toiminnasta löytyy yliopistojen omista www-sivustoista:
» Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopisto
» Joensuun yliopiston Ikääntyvien yliopisto
» Jyväskylän yliopiston Ikääntyvien yliopisto
» Kuopion yliopiston Ikääntyvien yliopisto
» Lapin yliopiston Ikääntyvien yliopisto
» Oulun yliopiston Ikäihmisten yliopisto
» Tampereen yliopiston Ikäihmisten yliopisto
» Turun yliopiston Ikääntyvien yliopisto
» Vaasan yliopiston Ikäihmisten yliopisto
» Senioruniversitetet vid Åbo Akademi